Martin Holmes

Rallitoimittaja ja -valokuvaaja Martin Holmes ja rallin MM-sarja ovat lähes synonyymejä toisilleen. Hän on kiertänyt lähes kaikki rallin MM-osakilpailut ja raportoinut tapahtumista kansainvälisille tiedotusvälineille. Vuonna 2016 Portugalin MM-ralli oli hänen 500. MM-rallinsa toimittajana, valokuvaajana tai kilpailijana.

Holmesin ralliura käynnistyi jo Southamptonin yliopistossa. Käytävällä vastaan tuli opiskelija, jonka kurainen olemus näytti siltä, että hän olisi ollut yön ulkona. Tämä oli ollut seuraamassa rallia. Samalla kävi ilmi, että yliopistolla oli oma autoklubi, johon Holmes päätti liittyä. Ralliautoilusta tuli vakava harrastus, joka myöhemmin korvasi myös päivätyön. Rallitoimittajan ja -valokuvaajan toimen ohella Holmes kilpaili 17 MM-rallissa kartanlukijana, kuljettajinaan Chris Sclater, Shekhar Mehta, Ove Andersson, Russell Brookes, John Haugland, Andy Dawson, Timo Mäkinen, Jean Ragnotti ja Jussi Kynsilehto, jonka kanssa vuonna 1975 Jyväskylässä hypätty 70 metriä jäi rallin historiaan.

Vuonna 1979 Holmes julkaisi ystävänsä Hugh Bishopin kanssa ensimmäisen World Rallying -vuosikirjan, josta tuli lajin legenda, merkittävä hakuteos ja MM-sarjan merkkituote, jota vuorollaan tukivat Rothmans, Audi ja viimeksi Pirelli. Holmesin toimittama ja kasaama vuosikirja sisälsi runsaasti yksityiskohtaista tietoa rallin MM-kaudesta. Vuosikirja julkaistiin kaikkiaan 33 kertaa. Viimeisin kaudet 2010–2011 yhteen summaava vuosikirja ilmestyi 2011.

Kuva: Marko Mäkinen

Share