marcus gonholm

Marcus Grönholm

Marcus Grönholm tarvitsi 12 vuotta ja 25 MM-starttia ennen kuin ura ammattilaisena rallin MM-sarjassa aukeni vuonna 1999. Sitkeys ja odotus palkittiin, sillä jo seuraavana vuonna inkoolainen kruunattiin maailmanmestariksi. Grönholm oli voittanut juniorien Suomen mestaruuden ensi yrittämällä vuonna 1988 ja jo seuraavana vuonna Pohjoismaiden mestaruuden. Ennen Peugeot-sopimusta hän ehti voittaa viisi yleisen luokan Suomen mestaruutta. Kaudelle 2000 Peugeot Sportin kolmoskuljettajaksi kymmenen rallin ohjelmalla nimitetty Grönholm voitti uransa ensimmäisen MM-osakilpailun jo kauden toisessa rallissa Ruotsissa. Hän puhui voiton jälkeen itselleen täyden MM-ohjelman, voitti uransa ensimmäisellä kaudella maailmanmestaruuden ja kaksi vuotta myöhemmin uusi mestaruutensa Peugeotilla ylivoimaisen esityksen päätteeksi.

Grönholm kilpaili Peugeotilla yli kuusi vuotta ja siirtyi sitten kahden vuoden sopimuksella Fordin tehdastalliin. Vuonna 2006 hän sai unelma-alun, voittaen MM-avauksen Monte Carlossa ja heti perään Ruotsin MM-rallin sekä vielä viisi muuta MM-osakilpailua. Tulos oli pettymys: MM-hopea. Kaudella 2007 hän voitti viisi MM-rallia. Uudessa-Seelannissa voitto 0,3 sekunnin erolla oli yksi MM-historian jännittävimmistä loppuratkaisuista, mutta lopputulos oli tuttu: MM-hopea. Kauden päätteeksi ralliuransa MM-tasolla lopettanut Grönholm saavutti urallaan kahden maailmanmestaruuden lisäksi ennätykselliset seitsemän Suomen MM-rallivoittoa. Hänellä on suomalaiskuljettajista myös eniten MM-osakilpailuvoittoja (30) ja pisin MM-pisteputki: kausien 2006–2007 aikana peräti kaksikymmentäkaksi perättäistä pistesijaa MM-rallissa.

Kuva: Marko Mäkinen

Share