Ajoneuvot 1922-1944

Aikakauden yleisiä ilmiöitä

1920- ja 30-luvut olivat Suomen moottoriajoneuvoliikenteessä nopean kehityksen aikaa. Ajoneuvokanta ja tieliikenteen määrä monikymmenkertaistui samalla kun tienpito ammattimaistui ja koneellistui ja tieliikenteeseen liittyvä viranomaistoiminta kehittyi. 1920-luvun lama aiheutti kehitykseen äkkinäisen pysähdyksen, mutta 1930-luvun puolenvälin jälkeen vauhti jälleen kiihtyi. Valitettavasti 1939 alkanut sota katkaisi nousukauden.

Suomi oli tähän aikaan vielä maatalousmaa, jonka moottoriajoneuvokanta oli länsimaiden yleiseen tasoon verrattuna hyvin vähäinen. Moottoriajoneuvot kuitenkin syrjäyttivät hevosajopelit teillä ensin henkilöliikenteessä ja 1930-luvun mittaan myös tavaraliikenteessä. Pidemmillä matkoilla sekä ihmiset että tavarat kulkivat pääosin rautateillä. Moottoriajoneuvoliikennettä syntyi varsinkin sinne, missä rautatiet olivat kaukana tai maaseudun asutus tiheää. Silmiinpistävää on myös vuokra-, kuorma- ja linja-autojen määrä verrattuna yksityisautoihin. Henkilöautoista yli viidennes oli 1920-luvulla vuokra-autoja: Helsingissä lähes puolet. Samoin linja-autojen määrä kasvoi räjähdysmäisesti varsinkin 1920-luvun alussa. Ilmiöiden syynä oli se, että auto oli mahdollista ostaa hyvin pienellä omarahoitusosuudella, jolloin liiketoiminnan riskit jäivät autoliikkeen katettavaksi. Vuokra- ja -linja-autojen määrää tai laatua ei myöskään säädelty juuri mitenkään ennen vuosikymmenen puoliväliä. 1920-luvun alussa tyypilliset kuorma-autot olivat saksalaisia, varsin raskaita ja umpikumirenkain varustettuja. Tienpidollisista syistä autoille asetettiin painorajoja eri tyyppisillä maanteillä. Ilmarenkain varustetut autot saivat olla painavampia ja kulkea kovempaa. Tämä johti kevyiden ja edullisten amerikkalaisten kuorma-autojen yleistymiseen, koska raskaampien kuorma-autojen käyttö oli käytännössä sallittua vain ns. viertoteillä, joita oli Suomessa vähän.

Muuhun Suomen historiaan verrattuna 1920- ja 1930-luvuille oli tyypillistä amerikkalaisten automerkkien yleisyys. Tilastojen mukaan autotuonnin päälähteitä olivat kuitenkin usein Tanska ja Ruotsi, minkä selittävät suuret Fordin ja GM:n kokoonpanotehtaat. Suoraan Yhdysvalloista tuotiin huomattavasti vähemmän autoja ja ilmiön yleisyys onkin luultavasti yhdistettävissä Pohjoismaiden välisiin edullisiin tullisopimuksiin. Amerikkalaisilla autoilla oli Suomessa hyvä maine laajojen myynti- ja korjaamoverkostojen vuoksi ja tavallisten amerikkalaisten autojen hinta-laatusuhde oli useimmiten ylivoimainen eurooppalaisiin merkkeihin verrattuna. Vasta 1930-luvun lopulla eurooppalaiset autot alkoivat uudelleen yleistyä, tällöinkin kyse tosin oli usein Euroopassa tehdyistä Fordin tai GM:n tuotteista. Tästä huolimatta amerikkalaiset autot säilyttivät ylivoimansa myyntitilastoissa sotaan asti ja niiden hyvä maine kantoi pitkälle sodan jälkeisiin aikoihin.

Moottoripyörät ja traktorit

Myös moottoripyörissä amerikkalaiset olivat yleisimpiä. Myyntitilastoja hallitsivat Harley-Davidson ja Indian, mutta pienemmissä pyörissä yleisimpiä olivat 1920-luvulla saksalaiset merkit, jotka olivat olleet tyypillisiä myös ennen ensimmäistä maailmansotaa ja joille oli olemassa valmiit huolto ja myyntiverkostot Suomen itsenäistyessä. Harley-Davidson oli Suomessa tyypillisesti viranomaisten ja armeijan moottoripyörä, mihin käyttöön niitä tuli aikakaudella yhteensä satoja. Merkkiä myös koottiin Suomessa SOK:n tehtailla. 1930-luvun lopulla lamakauden hiljalleen väistyessä puolestaan keskikokoiset brittipyörät yleistyivät nopeasti. Moottoripyörät olivat tyypillisesti erilaisten teknisten ammattiryhmien, kuten monttöörien ja polkupyöräkauppiaiden, tai maaseudun paljon liikkumista vaativissa töissä toimivien kuten metsätyönjohtajien käytössä. Toista maailmansotaa edeltänyt aika oli myös traktoreiden ja muiden omin voimin liikkuvien työkoneiden yleistymisen aikaa. Koneita käytettiin tienpidossa ja maataloustöissä, mutta ne olivat edelleen harvinaisia. Yleensä vain suurilla tiloilla oli varaa ostaa traktori. Maaseudulle syntyi myös erilaisia koneiden omistukseen liittyviä yhteisöjä kuten osuuskuntia tai naapuritalojen ja sukulaisten porukoita, joiden oli mahdollista ostaa verraten kalliita koneita. Hallitseva merkki maataloustraktoreiden joukossa oli tähän aikaan Fordson.

Suomalainen ajoneuvoteollisuus

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen SOK kokosi joidenkin vuosien ajan amerikkalaisia Republic kuorma-autoja. Suomalaista autoteollisuutta edustivat myös monet linja- ja kuorma-autojen koreja rakentaneet tehtaat. Autojen alustojen ja osien tullaaminen oli edullisempaa kuin kokonaisten linja- tai kuorma-autojen. 1934 Suomen Autoteollisuus Oy alkoi myös valmistaa kokonaan omaa suunnittelua ja tuotantoa edustaneita kuorma- ja linja-autoja. Muu kotimainen omaan suunnitteluun pohjautuva moottoriajoneuvojen valmistus oli vähäistä. Moottoriajoneuvojen sijaan koko kansan kulkuneuvo oli tähän aikaan kuitenkin polkupyörä. Polkupyöriä tehtiin Suomessa lukemattomia eri merkkejä, mutta pääosa niistä koottiin käytännössä ulkomailta ostetuista valmiista osista. Kotimaista valmistetta niissä oli yleensä vain keulamerkki. 1920- ja 1930-lukujen mittaan lähestulkoon koko kansalla oli jo varaa omaan pyörään ja juuri polkupyörä oli se liikenneväline, joka avasi lähiseudut tavalliselle kansalle. Polkupyörät ovat historian tutkimuksen lähteiden puolesta haastavia, sillä niiden rekisteröintikäytännöt olivat hyvin kirjavia. 1920- ja 30-luvuilla oli olemassa kaupunkikohtaisia polkupyörärekistereitä, mutta niiden sisältämiä tietoja on vaikea yhdistää säilyneisiin pyöriin. Useimmiten tieto polkupyörän historiasta löytyykin vain muistitiedon avulla.

Share