3D-mallit nyt julki!

Mobilia on yhdessä viiden muun Trafiikki-museon kanssa tutustunut kuluneen vuoden aikana 3D-prosessiin.  Kyseessä on suomalaisten museoiden laajin 3D-tallentamisen yhteishanke, jossa ovat mukana Mobilian lisäksi Postimuseo, Forum Marinum, Päivälehden museo, Rautatiemuseo ja Tekniikan museo.

Museoesineiden 3D-kuvaamisessa on kyse ainutlaatuisen, hauraan ja haavoittuvan kulttuuriperinnön saavutettavuudesta, säilyttämisestä ja monipuolisesta käytettävyydestä esimerkiksi näyttely- tai tutkimuskäyttöön. Toki malleja voidaan käyttää myös erilaisiin lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden sovelluksiin, kuten esimerkiksi peleihin.

Yksi tärkeimmistä Trafiikki-museoiden 3D-hankkeen opeista on ollut saada selville, mihin kaikkeen 3D-mallinnuksia voi ja kannattaa käyttää museoissa. Niitä voidaan hyödyntää opetuksessa, tutkimuksessa ja vaikkapa esimerkiksi harrastajien tutkimuksissa. Valmista 3D-aineistoa on myös tuotteistettu museokauppoihin myyntituotteiksi.

Uudenlainen 3D-tuotannon toimintamalli mahdollistaa, että myös pienet museot voivat tuottaa 3D-mallinnoksia järkevin kustannuksin. Museot päätyivät kokeilujen jälkeen 3D-kuvaamaan itse ns. helpot esineet ja vaikeammat kohteet jäävät ammattilaisille. Tällöin myös varsinainen mallinnusohjelman käyttö jää pääosin ammattilaisille. Museot kuvaavat aineiston ja siirtävät sen eteenpäin ammattilaisten jatkotyöstettäväksi. Aiemmin Suomessa museot ovat pääosin ostaneet koko 3D-prosessin ostopalveluna. Osittain itse 3D-mallintaen museot pystyvät vaikuttamaan 3D-aineiston tallentamisen kustannuksiin ja voivat tallentaa suuremman määrän aineistoa. Kun museot osaavat 3D-perustaidot, niin ne osaavat tehdä 3D-tilauksia järkevästi ja resurssitehokkaasti.

Trafiikki-museoiden 3D-hankkeessa tehdyt mallit julkaistiin yleisön tutustuttavaksi lokakuun 19. päivä Sketchfab-3D-palvelussa. Tutustu malleihin tästä!

  Mobilian tulevan perusnäyttelyn suunnittelun ja toteutuksen tarjouskilpailu on käyty ja voittaja valittu. Voittajaksi kilpailussa tuli kuopiolainen konsortio Fantasia Works Oy ja Hurja...
Onko sinulla tai ystävälläsi vielä näkemättä Mobilian suosittu Tankit täyteen -näyttely? Mobilia laittaa Black Fridayn innoittamana supertarjouksen pääsylipuista! Kampanjaliput vain 5 €/kpl (norm....
Mobilia on yhdessä viiden muun Trafiikki-museon kanssa tutustunut kuluneen vuoden aikana 3D-prosessiin.  Kyseessä on suomalaisten museoiden laajin 3D-tallentamisen yhteishanke, jossa ovat mukana...
  RALLIMUSEON YSTÄVÄT RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2020 Kutsumme Rallimuseon ystävät ry:n jäsenet sääntömääräiseen syyskokoukseen. Aika        ...
Syysloman korvalla Mobiliassa avattiin uusi pienoisnäyttely Menevää menoa Autoglym Galleryyn. Se esittelee kymmenen monin tavoin erilaista ja harvoin nähtyä urheilullista autoa 1960–1980-luvuilta....
Kuvassa on Turun Seudun Mobilistien Ilves, joka on Suomessa Citroënin tekniikan pohjalle rakennettu henkilöauto. Museoviraston kulkuvälineiden avustukset ovat haettavana 1.10.–11.11.2020....
  Mobilia toteuttaa vuosina 2020-2022 uuden perusnäyttelyn Tietä kansalle, joka avautuu yleisölle maaliskuussa 2022. Nimensä mukaisesti näyttely koskettaa tietä, sen tekoa ja ylläpitoa...
Tieliikenteen valtakunnallinen vastuumuseo Mobilia järjestää yhdessä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kanssa syksyllä ja talvella 2020–2021 työpajan ja kursseja historiallisten ajoneuvojen...
Ajoneuvohistoriaa säilyttävien kunnostusmenetelmien työpaja ja kurssit 2020 Tieliikenteen valtakunnallinen vastuumuseo Mobilia ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjestävät syksyllä 2020...
Kangasalan kaupunki on jälleen yhtä upeaa näköalapaikkaa kauniimpi. Mobilian rannan kunnostustyöt ja uusi näköalatasanne on saatu valmiiksi ja vihitty käyttöön perjantaina 12.6.2020. Tervetuloa...
Share