Volvoharrastajien kesätapaaminen 2019

Lauantaina 6.7.2019 Mobilian Autokylän ulkoalueella Volvojen määrä on tavallista suurempi, kun jo perinteeksi muodostunut Volvo-kerhojen kesätapaaminen kerää joukon alan harrastajia yhteen viettämään mukavaa kesäpäivää yhteisen harrastuksen innoittamana.  Tänä vuonna mukana on myös Pyhimyskerho (Suomen Volvo 1800 kerho ry).

Tapahtuman pääsisältönä on vaihtaa kuulumisia, suunnitella kesän muihin tapahtumiin osallistumisia, esitellä ja kehua omaa ja muiden Volvoa ja saattaapa joku avata takakonttinsa ja tehdä pientä rompetorikauppaakin.

Kokoontuminen ajoittuu noin klo 10-15 väliselle ajalle.  Pyhimyskerholaiset ajelevat paikan päälle noin puolenpäivän aikoihin.

Volvot ovat kuuluneet suomalaiseen autoiluun vuosikymmenten ajan ja onhan moni suomalainen ollut itse jopa rakentamassa näitä yhdeksi maailman turvallisemmaksi automerkiksi mainittuja ruotsalaisia merkkiautoja. Löytyykö tämän tapahtuman osallistujien joukosta kenties joku, jonka historiasta löytyy Volvon lisäksi omakohtainen elämäntarina työskentelystä esimerkiksi Göteborgin Volvon tehtailla?  Siihen vastauksen saa parhaiten tulemalla itse paikalle tutustumaan Volvo-harrastajiin.

Mobilian ”Leveillä lahkeilla”-näyttelyssä esitellään Volvo, joka kertoo 1970-luvun suomalaisten siirtolaisuudesta Ruotsiin. Ruotsissa oli silloin huomattavasti parempi elintaso, jolloin kalliin Volvon ostaminen oli siellä työskenteleville suomalaisille mahdollista.

Tapahtumasta lisätietoja antaa Arto Koskela (Volvokerho ry), puh. 0400 622 422

sekä Markku Jylhänsalo (Pyhimyskerho) puh. 0400 708 759.

Mobilian näyttelyt, museomyymälä, Rahtarit Liikennepuisto ja kahvila avoinna joka päivä klo 10-18.