Henri Toivonen

Henri Toivonen (s. 1956 Jyväskylä, k. 1986) oli autourheilun monitaituri. Hän voitti kartingissa Suomen mestaruuden 1971 ja 1972 sekä Formula Veen Suomen mestaruuden 1977. Toivosen oli vaikea valita rata-autoilun ja rallin välillä mutta 1970-lopun lopulla hän kallistui lopulta ralliin. 1978 Henri Toivonen ajoi RAC-rallin ensikertalaisena yleiskilpailun yhdeksänneksi ja kaksi vuotta myöhemmin hän juhli historian nuorimpana kuljettajana RAC-rallin yleiskilpailun voittoa 2-ryhmän Talbot Sunbeam Lotuksella. RAC-kilpailun jälkeen Toivonen jatkoi uraansa Opelilla sekä Porschella MM- ja EM-tasolla.

1984 Lancia palkkasi Henri Toivosen Markku Alénin ja Miki Biasionin rinnalle. Uran lähtökiito Lancialla katkesi Sardiniassa ulosajoon, jonka seurauksena häneltä murtui kolme niskanikamaa. Kuntouduttuaan ajokuntoon Toivonen ajoi vuonna 1985 Lancia 037:lla Monte Carlossa kuudenneksi, Suurajoissa neljänneksi ja Sanremossa kolmanneksi. Kauden päätteeksi Lancia esitteli uuden Delta S4:n, jolla Henri Toivonen voitti auton debyyttikilpailun RAC-rallin. Voittoputki jatkui heti 1986 Monte Carlossa. Kahden keskeytyksen jälkeen Toivonen johti Korsikan MM-rallia jo lähes kahden minuutin erolla, kun tuntemattomasta syystä hänen B-ryhmän Lancia Delta S4:nsä syöksyi ulos rotkoon ja Henri Toivonen sekä hänen kartanlukijansa Sergio Cresto menehtyivät.

Share