Rallimuseon kauden 2017 avajaiset

Rallimuseon kauden 2017 avausta vietettiin Kangasalla keskiviikkona 24.5.2017 samalla lajin legendan Hannu Mikkolan 75v-syntymäpäivää juhlien. Peräti viidellä eri automerkillä aikanaan MM-ralleja voittanut Mikkola osallistuu edelleen erilaisiin alan tapahtumiin ja ajonäytöksiin aktiivisesti ympäri maailmaa.

2016 avatun Rallimuseon kauden 2017 suurin uutuus on Toyotan rallihistoriasta ja nykypäivästä kertova kokonaisuus. Myös rallin turvallisuuskehitys sekä ääriolosuhteissa ajettavat aavikko- ja talvirallit ovat kauden 2017 uutuuksia.

Rallimuseon suojelijana toimii Simo Lampinen ja museo sijaitsee Mobilian Autokylässä Kangasalla.

Lisätietoja Rallimuseo Petri Niemenmaa 0400-425 063 tai petri.niemenmaa [at] mobilia.fi

Suomalaiset rallilegendat Simo Lampinen ja Hannu Mikkola tuntevat toisensa jo yli 50 vuoden ajalta.

 

Kangasala Triathlon tuo tulevana viikonloppuna 22.–23.7. melkoista hulinaa Mobilian lähiympäristöön. Poikkeuksellisten liikennejärjestelyiden vuoksi liikenne Mobiliaan saattaa ajoittain ruuhkautua,...
Mobilian vuoden 2018 näyttely kertoo linja-autoilla matkustamisesta, liikennöinnistä ja kuljettamisesta. Näyttelyä varten keräämme muistitietoa linja-autolla matkustamisesta. Vastauksesi on...
Lexukset ja Toyotat kokoontuvat kesätapahtumaansa Mobilian Autokylään sunnuntaina 18.6.2017. Viime vuonna paikalle saapui yhteensä 50 Lexusta tai Toyotaa, joten tähän tapahtumaan odotetaan...
Mobilian retrohenkinen Toyota Corolla on täydellinen esimerkki 70-luvun harrasteajo-neuvosta. Joku onnellinen saa kyseisen auton omakseen arpajaisvoittona tämän kesän jälkeen. Kuva: Mobilia/Petra...
Valtakunnallinen auto- ja tieliikenteen alan erikoismuseo Mobilia on 15. toukokuuta aloittanut Liikenneviraston omistamien kanavamuseoiden ylläpitäjänä. Mobilian vastuulle kuuluu koordinoida...
Rallimuseon kauden 2017 avausta vietettiin Kangasalla keskiviikkona 24.5.2017 samalla lajin legendan Hannu Mikkolan 75v-syntymäpäivää juhlien. Peräti viidellä eri automerkillä aikanaan MM-ralleja...
Mobilian Parakkikylä toivottaa vierailijat tervetulleeksi menneiden aikojen tieraken-nusmiljööseen. Kuva: Mobilia/Elisa Aavanen Mobilian Parakkikylä on nyt mobiilisti yleisön käytettävissä....
Mika ja Keijo Hirvonen vastaanottivat Myllyn vanhat autot -automuseolle myönnetyn Vuoden ajoneuvomuseopalkinnon Lahden Classic Motorshow’ssa. Palkinnon ojensi Martti Piltz Automuseoiden...
Rallilegenda Simo Lampinen ja Mobilian museojohtaja Heidi Rytky Rallimuseon osastolla American Cars Show'ssa 2016.   Mobilia on mukana Lahden Classic Motorshow'ssa 6.–7.5.2017. Tuttuun...
Mobilian vuoden 2017 päänäyttely Suomi turvassa 100 vuotta saa lasten toteuttaman lisäosan keskiviikkona 3.5.2017. Suoraman koulun 6D-luokka on opettajansa Päivi Mansikka-ahon johdolla tehnyt...
Share