Rallimuseon kampanja onnistui yli odotusten: Suomen suurin vastikkeellinen joukkorahoitus

Suomen suurin joukkorahoituskampanja onnistui - Rallimuseolle yli 86 000 euroa

Rallimuseo keräsi joukkorahoituksella ennätykselliset 86 420 euroa. Rallimuseohanke on suurin suomalaisessa Mesenaatti-yhteisörahoituspalvelussa toteutunut vastikkeellinen joukkorahoituskampanja. Rallimuseo on nyt järjestyksessä toinen suomalainen museohanke, joka rahoitetaan osittain joukkorahoituksella. Viime vuonna Suomen Pelimuseo keräsi noin 85 000 euroa Mesenaatti-palvelun avulla. Vastikkeellisessa joukkorahoituksessa osallistujat saavat panostuksensa vastikkeeksi esimerkiksi tukijatuotteita tai pääsylippuja. Rallimuseon kampanjassa osallistujia houkutteli erityisesti mahdollisuus saada oma nimi museon seinälle.

Mobilian museonjohtaja Heidi Rytky kertoo, että Suomen Pelimuseon avaus oli positiivinen esimerkki, jonka perusteella oli kaikki mahdollisuudet uskoa Rallimuseon joukkorahoitushankkeen menestymiseen. Kohderyhmä ja hanke olivat kuitenkin aivan erilaiset, joten Mobiliassa jännitettiin lopputulosta koko kampanjan ajan. ”Uskon että näitä hankkeita ja sitä kautta onnistumista yhdistävät perusteellinen pohjatyö ja tinkimätön uurastus kampanjan aikana sekä henkilökunnan vahva sitoutuminen hankkeeseen. Sellainen saa muutkin mukaan”, Rytky arvioi.

Joukkorahoituskampanjaan osallistui 378 yksittäistä mesenaattia. Noin puolet rahoituksesta tuli yritystukijoilta, ja loput yksityisiltä henkilöiltä ja muun muassa autourheilun parissa toimivilta yhdistyksiltä. ”Joukkorahoituskampanjan avulla olemme saaneet tiedon Rallimuseosta leviämään lajin harrastajien parissa ilahduttavan laajasti. Kampanja avasi myös uudenlaisia ovia yritysyhteistyölle, mikä on museoille nykypäivänä ensiarvoisen tärkeää,” Heidi Rytky toteaa.


Heidi Rytky ja Mobilian näyttelymestari Matti Vinha iloitsivat Rallimuseon kampanjan menestyksestä Classic Motor Showssa Rallimuseon osastolla. Kuva Petra Kotro/Mobilia

Joukkorahoituskampanjan tuotot käytetään Rallimuseon näyttelykokonaisuuden toteuttamiseen, kuten sisällöntuotantoon, rakenteiden ja näyttelytekniikan tuomien kustannusten kattamiseen sekä näyttelyn ylläpitämiseen lähivuosien aikana.

Rallimuseo on Mobilian Autokylän uusi pysyväisnäyttely, jonka sisältöä päivitetään vuosittain vaihtuvalla autokalustolla ja erilaisilla ajankohtaisilla teemoilla. Lisäksi joukkorahoituskampanjan tuotoilla hankitaan museon kokoelmaan vuoden 1951 Jyväskylän Suurajojen voittaja-auto, Austin Atlantic, joka tärkeänä osana suomalaisen rallin historiaa sopii erinomaisesti pysyvään museokokoelmaan. Joukkorahoituskampanjan tuotoilla pystytään myös kustantamaan erikoispainos näyttelyjulkaisusta, joka esittelee samalla suomalaisen rallin merkittävimmät autot. Julkaisu toteutetaan yhteistyössä pitkän linjan autourheilutoimittajan, valokuvaaja Marko Mäkisen kanssa.

Rallimuseo sijaitsee Mobiliaan vuonna 2015 valmistuneessa lähes 1 000 m² laajuisessa näyttelyhallissa. Mobilian Autokylässä on uuden Rallimuseon myötä neljä näyttelykohdetta. Tieliikenteen valtakunnallisena erikoismuseona Mobilia tarjoaa kävijöilleen vaihtuvia tieliikenteen historian ilmiöihin liittyviä teemanäyttelyjä, Mobilian Klassikot -klassikkoautogallerian, 1950–70-lukujen tienrakentamisesta kertovan Parakkikylän sekä uutuutena Rallimuseon.

Rallimuseo avautuu yleisölle Mobilian Autokylässä 17.6.2016. Voit seurata Rallimuseo-hankkeen etenemistä Facebookissa Rallimuseon sivuilla www.facebook.com/Rallimuseo

Lisätietoja Rallimuseosta ja joukkorahoituskampanjasta

Petra Kotro, amanuenssi, Mobilia puh. 050 5650 045 petra.kotro [at] mobilia.fi

Kommenttipyynnöt museoiden rahoitukseen liittyen

Heidi Rytky, museonjohtaja, Mobilia puh. 040 900 6641 heidi.rytky [at] mobilia.fi

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Mobilian ranta-alueella on luvassa perinteiset lähimarkkinat.  Mukaan on ilmoittautunut runsaasti esittelijöitä ja myyjiä. Tarjolla on käsitöitä, leivonnaisia...
Lahjakkaana ja monipuolisena Elviksen musiikin tulkitsijana tunnettu Aron kurvaa muiden tapaan Kangasalle lauantaina 9.6. Aron esiintyy ensin Mobilian piha-alueella klo 14.30 ja cruisailee sitten...
Lauantaina 19.5. järjestettävä Museoiden yö -tapahtuma laajenee tänä vuonna Tampereelta Kangasalle. Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja Mobilia tarjoavat monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille klo 17–22...
Vaasan Auto- ja Moottorimuseo palkittiin Vuoden ajoneuvomuseona Lahden Classic Motorshow'n yhteydessä. Vaasan museolta palkinnon pokkasivat Harri Ala-aho (vas.) ja Henry Wideroos. Automuseoiden...
Linjakasta menoa -näyttelyä varten kerättiin muistitietoa linja-autolla matkustamisesta. Vastauksia tuli noin 90 kappaletta, ja matkustusmuistoja kertyi 1940-luvulta alkaen aina vuoteen 2017 saakka...
Museovirasto tiedottaa: Museovirasto on myöntänyt vuodesta 1994 lähtien avustuksia arvokkaiksi luokiteltujen laivojen kunnostus- ja entistämistöihin. Vuonna 2018 oli ensimmäistä kertaa mahdollista...
Mobilian osastolla Tampereen Kotimaan matkailumessuilla 20.–22.4.2018 messuvieraat saattoivat osallistua Rautalankaa ja jenkkirautoja -aiheiseen...
Mobilian osastolla Tampereen Hot Rod & Rock Show'ssa 14.–15.4.2018 messuvieraat saattoivat osallistua Rautalankaa ja jenkkirautoja -aiheiseen arvontaan. Arvontakysymyksenä tiedustelimme, milloin...
Mobilian uusi näyttely Linjakasta menoa aukeaa yleisölle perjantaina 16.3.2018. Näyttely kertoo linja-autoliikenteestä niin matkustajan, kuljettajan kuin yrittäjänkin näkökulmasta. Tampereen seudun...
Linja-autoliikenne alkoi toden teolla Suomessa 1920-luvulla, tuolloin liikennöitsijöillä oli keskenään kova kilpailu. Samoilla linjoilla saattoi ajaa monta yrittäjää. Yleistä oli liikennöinti toisen...
Share