Linjakasta menoa Mobiliassa

Linja-autoliikenne alkoi toden teolla Suomessa 1920-luvulla, tuolloin liikennöitsijöillä oli keskenään kova kilpailu. Samoilla linjoilla saattoi ajaa monta yrittäjää. Yleistä oli liikennöinti toisen yrittäjän edellä ja taksojen polkeminen. Sekasortoisen tilanteen parantamiseksi perustettiin vuonna 1928 Linja-autoliikennöitsijäin Liitto. Tämän jälkeen tuli aikataulut ja taksataulukot.

Linja-autoliikenne käynnistyi toden teolla 1920-luvulla. Kuvassa International vm. 1928 ja Diamond vm. 1929. Kuva: Mobilia/Katri Tuomisto

Mobilian uudessa Linjakasta menoa -näyttelyssä käydään läpi linja-autoliikenteen haasteita eri vuosikymmeninä ja kurkataan tulevaisuuden näkymiin. Linja-autoliikennettä tarkastellaan niin yrittäjän, kuljettajan kuin matkustajankin näkökulmasta. Näyttelyssä selviää myös, mihin kaikkeen linja-autoja on käytetty sen jälkeen, kun liikennöitsijät eivät ole enää niitä tarvinneet.

Oksennuspussi vakiovarusteena

Linja-automatkustaminen oli menneinä vuosikymmeninä hyvin erilainen kokemus kuin tänä päivänä. Vanhimmissa linja-autoissa ei ollut edes seiniä, lämmityslaitteista puhumattakaan. Myöhemmin pakokaasujen tunkeutuminen matkustamoon, kesähelteiden painostava kuumuus ja mutkaiset ja monttuiset tiet saivat useamman matkustajan tarttumaan linja-autossa vakiovarusteena olleeseen oksennuspussiin. Linja-auto kuitenkin mahdollisti liikkumisen paikkakunnalta toiselle, ja sen merkitys oli erityisen suuri aina 60-luvulle asti ennen kuin henkilöautot yleistyivät. Matkustusmukavuuden kehittymistä näyttelyssä pääsee testaamaan koeistumalla eri vuosikymmenien bussinpenkkejä. Samalla vanhat linjurit herättävät varmasti näyttelyvieraassa monenlaisia muistoja. Linja-automatkustamiseen liittyviä muistoja on myös kerätty näyttelyä varten, ja niistä heijastetaan välähdyksiä seinälle.

1950–1960-luvuilla linja-autoilla kulki runsaasti väkeä. Kuvassa Pohjolan Liikenteen Volvo vm. 1960 ja Juhanilan Linjan Vanaja vm. 1959. Kuva: Mobilia/Katri Tuomisto

Näyttelyssä on esillä 14 linja-autoa, joista vanhin on kuorma-auton alustalle rakennettu Ford 20-luvulta ja uusin vuosimallin 1991 Scania, joka esiintyi elokuvassa Hurmaava joukkoitsemurha ja joka tunnetaan nimellä ”Moviestar”. Ajoneuvojen lisäksi näyttelyssä pääsee tutustumaan muun muassa filmimateriaaleihin ja linja-autoihin liittyviin pienesineisiin kuten pienoismalleihin ja rahastuslaitteisiin.

Linja-autoalan juhlavuosia

Linja-autoliitto juhlii kuluvana vuonna 90-vuotista taivaltaan. Linja-autoliiton lisäksi näyttelyn yhteistyökumppanina on myös tänä vuonna 85-vuotisjuhlavuottaan viettävä Oy Matkahuolto Ab. Suomen linja-autohistorian tallennuksesta on huolehtinut jo 40 vuoden ajan Suomen Linja-autohistoriallinen Seura. SLHS:n autoista on nähtävillä Pohjolan Liikenteen Volvo vm. 1960 ja Väinö Paunu Oy:n käytössä ollut Volvo vm. 1988.

Linjakasta menoa -näyttely on avoinna Mobiliassa 16.3.–21.12.2018.

Avajaisperjantaina Tampereen seudun joukkoliikenne tarjoaa näyttelyvieraille ilmaisen paluumatkan Mobiliasta bussilla 40B.
 

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Mobilian ranta-alueella on luvassa perinteiset lähimarkkinat.  Mukaan on ilmoittautunut runsaasti esittelijöitä ja myyjiä. Tarjolla on käsitöitä, leivonnaisia...
Lahjakkaana ja monipuolisena Elviksen musiikin tulkitsijana tunnettu Aron kurvaa muiden tapaan Kangasalle lauantaina 9.6. Aron esiintyy ensin Mobilian piha-alueella klo 14.30 ja cruisailee sitten...
Lauantaina 19.5. järjestettävä Museoiden yö -tapahtuma laajenee tänä vuonna Tampereelta Kangasalle. Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja Mobilia tarjoavat monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille klo 17–22...
Vaasan Auto- ja Moottorimuseo palkittiin Vuoden ajoneuvomuseona Lahden Classic Motorshow'n yhteydessä. Vaasan museolta palkinnon pokkasivat Harri Ala-aho (vas.) ja Henry Wideroos. Automuseoiden...
Linjakasta menoa -näyttelyä varten kerättiin muistitietoa linja-autolla matkustamisesta. Vastauksia tuli noin 90 kappaletta, ja matkustusmuistoja kertyi 1940-luvulta alkaen aina vuoteen 2017 saakka...
Museovirasto tiedottaa: Museovirasto on myöntänyt vuodesta 1994 lähtien avustuksia arvokkaiksi luokiteltujen laivojen kunnostus- ja entistämistöihin. Vuonna 2018 oli ensimmäistä kertaa mahdollista...
Mobilian osastolla Tampereen Kotimaan matkailumessuilla 20.–22.4.2018 messuvieraat saattoivat osallistua Rautalankaa ja jenkkirautoja -aiheiseen...
Mobilian osastolla Tampereen Hot Rod & Rock Show'ssa 14.–15.4.2018 messuvieraat saattoivat osallistua Rautalankaa ja jenkkirautoja -aiheiseen arvontaan. Arvontakysymyksenä tiedustelimme, milloin...
Mobilian uusi näyttely Linjakasta menoa aukeaa yleisölle perjantaina 16.3.2018. Näyttely kertoo linja-autoliikenteestä niin matkustajan, kuljettajan kuin yrittäjänkin näkökulmasta. Tampereen seudun...
Linja-autoliikenne alkoi toden teolla Suomessa 1920-luvulla, tuolloin liikennöitsijöillä oli keskenään kova kilpailu. Samoilla linjoilla saattoi ajaa monta yrittäjää. Yleistä oli liikennöinti toisen...
Share