Linja-autopäivää juhlistetaan bussiparaatilla

Elokuun ensimmäisenä lauantaina Mobiliassa Kangasalla vietetään Linja-autopäivää. Tapahtuma alkaa Tampereen Keskustorilta lähtevällä vanhojen linja-autojen paraatilla. Linja-autot saapuvat Keskustorille klo 9.30 ja paraati starttaa kohti Mobiliaa klo 10. Bussien reitti kulkee Hämeenpuiston ja Ratinan kautta vanhalle Kangasalan tielle.

Mobiliassa päivän ohjelmaan kuuluu museobussiajelutuksia sekä äänestys pihan sykähdyttävimmästä bussista. Lapsille on tarjolla lisäksi lelubussien katsastuspiste sekä tutustumiskierros linja-auton ratin taakse. Tapahtuman teemana ovat Volvot. Pitkän linjan linja-autoharrastaja, Volvolla linja-autotiimissä työskentelevä Tom Rönnberg pitää aiheesta luennon. Linja-autopäivässä juhlistetaan myös 40 vuoden ikään ehtinyttä Suomen linja-autohistoriallista seuraa: luvassa on kurkistus seuran historian hetkiin ja lisäksi paikan päälle saapuu ihmeteltäväksi seuran jäsenten työstämä entisöintiprojekti. Seuran jäsenet talkoilevat parhaillaan Paunun vuonna 1950 käyttöön ottamaa Leyland Tiger Lops -linja-auton parissa. Tiikerin entisöintityöt ovat jo kääntymässä loppusuoralle, joten autossa riittää ihailtavaa. Mobilian linja-autoaiheinen Linjakasta menoa -näyttely täydentää päivän annin.

Lisää tapahtumasta tästä tai Facebook-sivuiltamme.

Elokuun ensimmäisenä lauantaina Mobiliassa Kangasalla vietetään Linja-autopäivää. Tapahtuma alkaa Tampereen Keskustorilta lähtevällä vanhojen linja-autojen paraatilla. Linja-autot saapuvat...
Rallin kunniagalleriaan, Rally Hall of Fameen, tänä vuonna valittujen lajilegendojen historiaa huokuvaa ajokalustoa pääsee ihastelemaan Jyväskylän Paviljongilla koko Neste Rallin ajan. Simo Lampisen...
Kimmo Pyykkö -taidemuseon kesänäyttely esittelee lehtikustantaja Urpo Lahtisen taidekokoelmaa. Mobiliassa pääsee näkemään myös autourheilua harrastaneen Lahtisen Mercedes-Benz Waxenbergerin, jota...
Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina Mobilian ranta-alueella on luvassa perinteiset lähimarkkinat.  Mukaan on ilmoittautunut runsaasti esittelijöitä ja myyjiä. Tarjolla on käsitöitä, leivonnaisia...
Lahjakkaana ja monipuolisena Elviksen musiikin tulkitsijana tunnettu Aron kurvaa muiden tapaan Kangasalle lauantaina 9.6. Aron esiintyy ensin Mobilian piha-alueella klo 14.30 ja cruisailee sitten...
Lauantaina 19.5. järjestettävä Museoiden yö -tapahtuma laajenee tänä vuonna Tampereelta Kangasalle. Kimmo Pyykkö -taidemuseo ja Mobilia tarjoavat monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille klo 17–22...
Vaasan Auto- ja Moottorimuseo palkittiin Vuoden ajoneuvomuseona Lahden Classic Motorshow'n yhteydessä. Vaasan museolta palkinnon pokkasivat Harri Ala-aho (vas.) ja Henry Wideroos. Automuseoiden...
Linjakasta menoa -näyttelyä varten kerättiin muistitietoa linja-autolla matkustamisesta. Vastauksia tuli noin 90 kappaletta, ja matkustusmuistoja kertyi 1940-luvulta alkaen aina vuoteen 2017 saakka...
Museovirasto tiedottaa: Museovirasto on myöntänyt vuodesta 1994 lähtien avustuksia arvokkaiksi luokiteltujen laivojen kunnostus- ja entistämistöihin. Vuonna 2018 oli ensimmäistä kertaa mahdollista...
Mobilian osastolla Tampereen Kotimaan matkailumessuilla 20.–22.4.2018 messuvieraat saattoivat osallistua Rautalankaa ja jenkkirautoja -aiheiseen...
Share