Museoajoneuvopäivä: 70’s Arjen Klassikot & Ajoneuvojen vuosisata -kulkue

Kansallinen museoajoneuvopäivä kokoaa Mobiliaan tänä vuonna mahtavan kattauksen ajoneuvoja.

Tapahtuman ohjelma:

klo 11-13 70’s Arjen Klassikot -tapahtuma

klo 12 Yleisöopastus Suomi turvassa 100 vuotta -näyttelyyn

klo 12.30 Palkintojen jako: paras 70’s Arjen Klassikko 2017

klo 13- Ajoneuvojen vuosisata -juhlakulkue saapuu Mobiliaan

klo 13.30 Yleisöopastus Rallimuseoon

Museoajoneuvopäivä alkaa Mobiliassa klo 11 70’s Arjen Klassikot -tapahtumalla, johon toivotaan paikalle etenkin 70-luvulla käytössä olleita arkipäivän menopelejä. Auton vuosimallilla ei siis ole väliä, ajatuksena on, että autolla olisi ajettu myös 70-luvulla. Aiempina vuosina ilahduttavan moni 70-luvun harrasteautolla paikalle tullut oli myös pukeutunut ajan hengen mukaisesti, ja samaa toivotaan tottakai tänäkin vuonna. Myös ilman harrasteajoneuvoa paikalle saapuvaa yleisöä kannustetaan kaivamaan vinttien kätköistä teemanmukaista päällelaitettavaa. 70-luvun ajokaluston lisäksi tervetulleita ovat toki muidenkin aikakausien ajopelit.

Noin klo 13 Mobiliaan saapuu Tampereelta Ajoneuvojen vuosisata -kulkue. Ajoneuvojen vuosisata on Pirkanmaan seudun ajoneuvokerhojen yhteinen ponnistus arvokkaiden museo-, perinne- ja harrasteajoneuvojen sekä niiden harrastuskerhojen esittelemiseksi suurelle yleisölle.Tapahtumassa kootaan Suomen itsenäisyyden kultakin vuosikymmeneltä edustava otos maakulkuneuvoja Mustalahden sataman luona olevalle liikennekäytöstä poistuneelle Kekkosentien alueelle. Satamassa voi tutustua laiturissa oleviin höyryaluksiin ja höyryalusten harrastajiin. Tilaisuus on yleisölle ja Ajoneuvojen vuosisata -kulkueeseen osallistuville harrastajille maksuton. Ajoneuvot ovat tutustuttavissa Mustalahdessa klo 10–12:15 ja kulkue starttaa kohti Mobiliaa klo 12:30 alkaen.

Tapahtumasta vastaa Veteraanimoottoripyöräklubin aluekerho Mansen Masinistit. Jos haluat osallistua kulkueeseen omalla harrasteajoneuvollasi, ilmoittaudu Mansen Masinistit/Matti Hartikainen matti.hartwick [at] windowslive.com tai 0400 836 212 (soitto tai tekstiviesti). Ilmoittautumiset maanantaihin 24.4.2017 mennessä, mutta jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan 9.6. saakka. Jälki-ilmoittautuneita ei kuitenkaan saada mukaan tilaisuutta varten tehtäviin esitteisiin ja lehdistötiedotteisiin. Kun ilmoittaudut, kerro nimesi sekä puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Ajoneuvosta tarvitaan merkki ja malli, vuosimalli sekä lyhyt tarina ajoneuvon omistus- ja toimintahistoriasta. Voit toimittaa myös kuvia käytettäväksi esitteissä ja mainonnassa. Kuvien lähettäjä antaa samalla oikeuden käyttää niitä tapahtuman yhteydessä tehtävässä materiaalissa ilman eri korvausta. Kuvien lähettäjä vastaa siitä, että hänellä on käyttöoikeus kuviin.